tiistai 17. syyskuuta 2013

Seikkailu nro 7: Kesäiset jatkot

Olimme viettämässä kesäisiä festareita ja törmäsimme vahingossa puolituttuun mieheen, Olliin, joka oli ollut kiinnostunut Hennasta joskus aiemmin. Olli jäi seuraamme ilmeisen mielellään seuraamaan keikkoja....

Musiikin kuuntelun lomassa Kalle huomasi, että Olli pysytteli Hennan lähellä ja piti usein kättään Hennan lanteilla. Hennakin huomasi tämän, ja alkoi miettiä mahdollisia jatkoja kolmestaan. Henna vihjaisi asiasta Kallelle, ja Kalle oli heti mukana juonessa. Olli pitäisi vielä houkutella mukaan. Niinpä Henna ehdotti suoraan, että viimeisen keikan jälkeen Olli lähtisi heidän mukaansa, ja jos heidän asunnollaan vielä tuntuisi mukavalle, harrastettaisiin seksiä kolmestaan. Olli empi hieman, mutta keikan loputtua lähti Hennan ja Kallen kanssa jatkamaan iltaa.

Kaikki kolme olivat hieman huppelissa ja iloisella mielellä hyvien keikkojen jälkeen. Henna istuutui keskelle sohvaa miehet molemmilla puolillaan. Koska Olli oli jo entuudestaan hieman tuttu, ei paljoa tarvinnut keskustella. Henna teki aloitteen ja suuteli ensin Ollin kanssa rentouttaakseen tunnelmaa, joka oli kuitenkin hieman jännittynyt. Sen jälkeen oli Kallen vuoro saada osansa suudelmista. Henna huomasi, että molemmilla miehillä alkoivat housut pullottaa lupaavasti....

Olli ei paljoa aikaillut, vaan Hennan vielä suudellessa Kallen kanssa hän siirtyi lattialle Hennan jalkojen eteen ja veti hameen alta stringit pois. Pian Henna tunsikin Ollin vaativat sormet häpyhuulilla, ja kohta myös uteliaan kielen tunnustelevan häpyhuulia ja etsivän kostean klitoriksen häpyhuulten välistä. Tilanne tuntui kaikista kiihottavalta. Henna hyväili Kallen kovana seisovaa kullia sormillaan samalla Kallea suudellen, ja Olli puolestaan keskittyi kiemurtelevan Hennan nuolemiseen.

Pitkät ja pehmeät kielen liikkeet saivat Hennan laukeamaan. Sillä aikaa kun Henna yritti toipua orgasmistaan, miehet riisuivat itsensä. Henna katseli tyytyväisenä kahta seisokkia silmiensä edessä, ja Kalle ehdotti siirtymistä makuuhuoneen puolelle.

Kalle käänsi Hennan polvilleen ja asettui Hennan taakse, ja työntyi helposti Hennan kosteaan pimppiin. Ollin jäi Hennan eteen sängyn reunalle, ja Henna otti Ollin kullin suuhunsa. Henna oli miesten välissä, toinen nai häntä takaapäin pimppiin ja toinen suuhun. Kalle jatkoi voimakkaita työntöjä katsellen samalla Hennaa ottamassa suihin Ollilta. Jonkin ajan kuluttua Henna kääntyi, ja otti Kallen kullin suuhunsa. Olli hyväili samaan aikaan Henna turvonnutta pimppia sormilla.

Kalle halusi kuitenkin laueta Hennan sisään, ja käänsi hänet vielä kerran toisin päin. Kalle työntyi uudelleen Hennan tunsi kullinsa paisuvan entisestään ja laukeamisen lähestyvän. Kalle laukesi kädet Hennan pakaroita puristaen, ja Henna keskittyi uudestaan Ollin kulliin, joka tuntui myös olevan lähellä laukeamista, kovana ja sykkivänä. Olli oli polvillaan sängyllä kulli Hennan suussa edestakaisin liikkuen. Henna siirtyi alemmas ja nuoli Ollin kiveksiä, ja teki kielellä pitkiä vetoja pitkin kullin vartta, upotti sen jälkeen terskan hitaasti suuhunsa hitaasti samalla kevyesti kullin päätä imien. Ollin hengitys kiihtyi koko ajan, kun Henna jatkoi suun sekä käden liikettä edestakaisin. Henna tunsi kuinka terska paisui vielä lisää, ja pian Ollikin laukesi, suoraan Hennan rinnoille ja lakanoille.

Henna kävi makaamaan sängylle, pimppi Kallen spermaa valuen ja Ollin spermat rinnoillaan.  Hengästynyt Olli kävi Hennan viereen. Kalle sen sijaan päätti nuolla Hennalle vielä toisen orgasmin ja siirsi Hennan jalkoja erilleen ja asettui Hennan jalkojen väliin.  Henna suuteli samaaan aikaan Ollin kanssa, ja tunsi kuinka suutelu lisäsi kiihottumista entisestään. Yhdestä orgasmista ja naimisesta herkkä pimppi ei paljoa tarvinnut, kun Kallen kielen liikkeet saivat aikaan Hennan selän kaarelle ja Henna laukesi voihkien toisen kerran.

Koko tilanne oli ohi melko nopeasti, ja muuten Henna ja Kalle olisivat voineet vielä jatkaa, mutta Ollin oli aika lähteä kotiin... Ihan mukava päätös kesäyölle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti